Hae vinkkejä:

Tarjolla yksi viime vuosikymmenen valovoimaisimmista japanilaisista RPG-peleistä ja sen ei-niin-merkittävä jatko-osa.

Tales of Symphonia Chronicles on Playstation 3:lle julkaistu HD-grafiikalla remasteroitu versio kahdesta Tales-sarjan pelistä, Gamecubelle vuonna 2003 valmistuneesta Tales of Symphoniasta ja viisi vuotta myöhemmin Wii:lle tehdystä Tales of Symphonia: Dawn of the New World -jatko-osasta.

Ilmestyessään vuonna 2004 Tales of Symphonia oli ensimmäinen Euroopassa julkaistu Tales-sarjan osa. Sarja käynnistettiin Japanissa vuonna 1995 Super Nintendolle julkaistulla Tales of Phantasia -pelillä, jonka julkaisua muu maailma sai odottaa 11 vuotta. Tales-sarja edustaa Dragon Quest -henkistä perinteikästä japanilaista RPG-genreä (tästä eteenpäin käytän termiä JRPG), jossa melko poikkeuksetta pelastetaan maailma, ja samalla tutkitaan kaupunkeja, kyliä, rakennuksia ja luolastoja, tutustutaan matkan varrella erilaisiin persoonallisiin henkilöihin, ja kehitetään päähenkilöiden taistelutaitoja mätkimällä vihollisia. Tales-pelit ja useimmat JRPG:t sijoittuvat fantasiamaailmoihin, missä taikojen käyttö ja mikään yliluonnollinen ei ole vierasta. Tällaista JRPG-peleissä toistuvaa kaavamaisuutta genren ystävät ovat tottuneet odottamaan, ja toiset kavahtamaan.

Tales of Symphonia ja Dawn of the New World sisältävät molemmat Tales-peleille yhtenäisen ja sarjan yhdeksi vahvuudeksi laskettavan taistelujärjestelmän. Taisteluissa hahmot voivat liikkua taistelukentällä kohtalaisen vapaasti, ja taistelut vihollisia vastaan tapahtuvat reaaliaikaisesti. Mittelöt etenevät hyvin vauhdikkaasti ja ovat usein ohi hetkessä. Graafisesta päivityksestään huolimatta pelien ikä alkaa näkyä, mutta Tales-sarjan pelit ovat alusta alkaen näyttäneet manga- ja anime -tyyliin värikkäiltä ja sarjakuvamaisilta. Mielestäni tämä graafinen tyyli on pirteä poikkeus useimpiin muihin valtavirtapeleihin verrattuna, ja tulee jatkossakin kestämään aikaa hyvin. Tekemistä näistä kahdesta pelistä riittää pitkäksi aikaa, sillä pelkästään Tales of Symphonian läpipeluu kestää pelaajasta riippuen noin 40-60 tuntia. Ei jatko-osa Dawn of the New World myöskään lyhyt ole, vaan kestoltaan noin 30-40 tunnin mittainen.

Tales of Symphoniaa pidetään usein yhtenä kuluvan vuosisadan JRPG-pelien kirkkaimmista saavutuksista. Peli voidaan nostaa samalle jalustalle esimerkiksi sellaisten pelien kuten Final Fantasy X:n (2001), Skies of Arcadian (2000), Xenoblade Chroniclesin (2010) ja Dragon Quest VIII:n (2004) kanssa. Dawn of the New World on sen sijaan saanut huomattavasti heikomman vastaanoton. Peli jatkaa Tales of Symphonian tarinaa, mutta alkaa nopeasti toistaa itseään, sekä on toteutettu huomattavasti edeltäjäänsä pienemmällä budjetilla. Peli kuitenkin päättää Tales of Symphonia -diptyykin tarinan kunnialla.

Mahdollisuus neljän pelaajan moninpeliin. Tales of Symphonia -pelikaksikosta pitäville rohkenen suositella myös sarjan aiempaa osaa, Tales of Eterniaa (2006), joka on Euroopassa julkaistu PSP-laitteelle. Sarjan myöhemmistä osista erityisesti Tales of Vesperiaa (Xbox 360, 2009) on kehuttu paljon. Vaara-kirjastojen kokoelmissa on myös Ni no Kuni: Wrath of the White Witch (Playstation 3, 2011), kenties merkittävin lähivuosina julkaistu JRPG-peli.

Tommi

 


Rallipelisarjan viimeisin osa vie realistisuuden piirun verran edeltäjiään pidemmälle. Pelistä löytyy useita erilaisia autoja ja todentuntuinen ajomallinnus takaa sen, että jokainen näistä tuntuu ajettaessa erilaiselta. Pitkä uratila, uusi temppuja painottava pelitila ja näyttävä grafiikka takaavat ajopelien ystäville loistavaa viihdettä.

Leevi


Topspin on kaikkien aikojen realistisin tennispeli. Mukana on 40 aitoa kenttää ja 25 ammattilaispelaajaa. Joukosta löytyy mm. Federer, Nadal, Williams ja Ivanovic. Fysiikan lakien mukaan pomppiva pallo ja pelaajien väliset fyysiset erot takaavat jännittävät ottelut. Tätä lähemmäksi oikeaa tennistä pääsee vain kävelemällä itse kentälle.

Leevi


Lego-aiheisia pelejä on saatavilla useista tutuista elokuvasarjoista, mutta mikään niistä ei yllä Harry Pottereiden tasolle. Kekseliäissä pulmissa vaaditaan sekä nokkeluutta että piskuisten velho-oppilaiden kaikkien taikojen hyödyntämistä. Näitä hauskoja seikkailuja voi suositella varauksetta kaikenikäisille.

Leevi


Zackin unelmana on tulla kaikkien aikojen kuuluisimmaksi merirosvoksi. Mekaanisen apinansa Wikin avulla he päättävät auttaa kirottua Barbaros-kapteenia, joka lupaa heille palkkioksi legendaarisen merirosvolaivan. Pulma- ja seikkailupelin yhdistelmä tarjoaa aivonystyröille runsaasti haastetta.

Leevi


Näytetään tulokset 1 - 5 / 9
Merkintöjä per sivu 5
jostakin 2