Lukukoirat Hupi ja Jehki

Lukukoirat Hupi ja Jehki työskentelevät Pyhäselän ja Reijolan kirjastoissa. Lukukoirille lukemista suositellaan esikoulu- ja alakouluikäisille lapsille, joilla on epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa, ääneen lukemisessa tai lukemaan opettelemisessa. Tämä käy myös mielekkäästä ja ilmaisesta harrastuksesta. Koska koiria on kaksi, lukemaan voi tulla vaikka siskon tai veljen kanssa yhdessä. Luettavan kirjan tai lehden valita itse kirjastosta tai tuoda kotona mukaansa.

 

Kevään 2018 lukuajat:

 

Pyhäselän kirjasto, Hammaslahti (varaukset ennakkoon paikan päällä tai 050-3156596)

Torstaisin klo 17-19 seuraavasti:

15.3. vain Jehki

5.4. vain Jehki

19.4.

Keskiviikkona klo 17-19:

16.5. vain Jehki


Reijolan kirjasto, Reijolan yhteisötalo (varaukset ennakkoon paikan päällä tai 050-4314921)

Keskiviikkoisin klo 17-19 seuraavasti:

21.3. vain Jehki

18.4.

2.5.

23.5. vain Jehki

 

Yksi lukuaika kestää 20 minuuttia, josta varttitunti on lukuaikaa ja loput on varattu koirien silittelyyn sekä pienien temppujen tekemiseen. Lukija voi valita lukukirjan omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan. Lukukerroista lukija saa merkinnän omaan lukupassiinsa. Lukuaikavaraukset voi tehdä Pyhäselän ja Reijolan kirjastojen lainauspisteillä tai puhelimitse (050-3156596 Pyhäselkä, 050-4314921 Reijola).

Lukukoirien toiminnasta löytyy lisää tietoja Facebookissa Hupin ja Jehkin omalta sivulta: Lukukoirat Hupi ja Jehki

 

Jehki

Koirapalvelu Vihmerässä puoli vuotta kestäneessä valmennuksessa lukukoiraksi kouluttautunut porokoirasukuinen Jehki aloitti työskentelyn Pyhäselän kirjastossa marraskuussa 2015, hieman ennen valmistumistaan. Jehki on rauhallinen ja tuumiskeleva poika. Kirjastohommien lisäksi se harrastaa mm. hakuilua, tokoagia ja hajuntunnistusta. Kirjastotyötä se tekee yhdessä ystävänsä Hupin kanssa.

 

Hupi

Jehkin työ- ja luokkatoveri Hupi on lapinporokoiratyttö, joka on sisällä rauhallinen seurailija ja ulkona innokas tutkimusmatkailija. Hupin lempiasioita elämässä ovat rapsutukset, metsäretket, ruoka ja yhteiset leikkihetket kavereiden kanssa. Lukukoiratoiminnan lisäksi Hupi harrastaa rallytokoa, tokoagia, Kennelliiton Kaverikoiratoimintaa ja tietysti ulkoilua. Hupin kämppiksenä asuu sen paras kaveri, lapinporokoira Lysti, joka saattaa silloin tällöin tuurata Hupia kirjastokäynneillä.