Hae vinkkejä:

Hassinen, Pirjo :

Pirjo Hassinen on tallentanut yleisen saunan ja sitä ympäröivän puukaupungin muutaman vuosikymmenen takaista tunnelmaa arkailemattoman vahvaviritteisen psykologisen romaanin muodossa. Kirjan toinen päähenkilö, kirjailija Anne, on saunan omistaneen isänsä pikku apulaisena lapsena toimitellut pyyhkeitä, vastoja ja limsaa luontevasti niin miesten kuin naistenkin puolelle. Lapsuustraumasta kärsivä Lauri, joka muistaa Annen saunakäynneiltä, solmii tähän eräänlaisen intiimin terapiasuhteen, jossa yritetään selvittää Laurin osittaisen muistinmenetyksen traagista taustaa. Kirjoittaja porautuu syvälle, arimpiakaan yksityiskohtia kaihtamatta molempien lasten, niin alkoholistiperheen pojan Laurin kuin isänsä lemmikin Annen tunne- ja elämysmaailmaan.

Kirjan sisäkertomuksessa, Annen avioliittokriisinsä keskellä kivuliaasti kirjoittamassa romaanissa, kaksi sisarusta, kirjailijan itsensä tavoin lapsettomuudesta kärsivä Silja ja hyväksikäytetty Sonja korjaavat vaivalloisesti rikkoutunutta suhdettaan. Romaanin valmistuessa myös Laurin rankat muistot ovat palanneet, mutta Anne joutuu vuorostaan Laurin tuella tarkastelemaan uudessa valossa lapsuuttaan ja ihannoimaansa isää. 

Sirkku



Näytetään tulokset 86 - 87 / 87
Merkintöjä per sivu 5
jostakin 18